Meidän häntähameista se idea sitten lähti liikkeelle.
Taiken apurahan ansiosta minulla on nyt mahdollisuus toteuttaa pitkään suunnittelemani valokuvaprojekti, jonka päähenkilöitä ovat noin keski-ikäiset ja eläkeiän saavuttaneet (ei ole niin tarkkaa, tässä projektissa ei harrasteta ikäsyrjintää) naiset.
Projektin aikana mukaan lähtevistä kuvataan miljöömuotokuva eli henkilökuva valitussa paikassa. Kuvaukset ideoidaan ja suunnitellaan yhdessä, koska muotokuva syntyy kuvaajan ja kuvattavan yhteistyöstä. Ristiriitaisuus, outous ja huumori saavat nakyä kuvissa. Ei ole siis tarkoitus kuvata flamencomuotokuvaa vaan jotain toisenlaista.
Kuvasuunnittelun ja ideoinnin lähtökohta on yhdistää flamenco-asenne ja bata arkeen, työhön tai vaikka johonkin toiseen harrastukseen (esimerkkinä Jonna ja Eki-heppa). Miljöö voi olla sisällä tai ulkona, kotona, töissä, mökillä, kaupungilla, lempimaisemassa…
Avainsanoja mm: upeus, rohkeus, herkkyys, oman tilan ottaminen, nähdyksi tuleminen
Myös kuvaustilanteessa tehdään yhteistyötä, arvioidaan jo syntyneitä ruutuja ja mietitään mitä pitää muuttaa jos tulos ei ole ihan sitä mitä on ajateltu.
Suunnittelen kuvista näyttelyä, jolle haen erikseen rahoitusta syksyn hauissa. Jos rahahanat eivät aukea teen vähintään nettigallerian ja julkaisen kuvia instassa. Näyttelyyn valittava kuva päätetään yhdessä.
Kuvattavat saavat valmiista kuvasta tulostuskokoisen digitaalisen tiedoston, josta voi halutessaan tulostuttaa itselleen kuvan, sekä noin 3-5 web-kokoista näyttökuvatiedostoa.
Tässä vaiheessa kuvaukset alkoivat kesällä ja jatkuvat pitkin syksyä ja talvea.
Jos kiinnostuit niin ota yhteyttä ja aletaan suunnitella!
Mailaa, tekstaa tai soita, whatsappiakin saa käyttää
pirjo@lempea.fi, 040 529 7036
Taustaa
eli miksi haluan tehdä tämän projektin.
Olen koko ikäni kuullut, kuinka naisesta tulee jossain vaiheessa näkymätön, joskus näkymättömyys alkaa jo nelikymppisenä joskus myöhemmin, mutta lopulta olet näkymätön, järjenjuoksu ja osaaminenkin alkaa olla hieman kyseenalaista.
Sen sijaan, että ikäsyrjintä olisi tätä projektia reilun kymmenen vuotta haikaillessa vähentynyt, on käynyt aivan päinvastoin. Myös paheksunta ja ”kyllä tuossa iässä pitäis ymmärtää vanheta arvokkaasti” -asenne kukoistavat.
Ikäsyrjintä koskee eniten synnytysikäisiä ja keski-ikäisiä naisia.
”55 vuotta täyttäneiden ikäryhmässä naisilla on merkittävästi suurempi riski kokea ikäsyrjintää kuin miehillä.” Akava Works -tutkimus.
Keski-ikäiset naiset ovat kulttuurin ja taide-elämysten suurkuluttajia mutta jopa kulttuuriyleisönä aliarvostettu. ”No siellä oli nyt vaan niitä kulttuuritätejä.”
Suomalaisessa valokuvataiteessa on tehty useamman valokuvaajan voimin näkyväksi peräkamarin poikia ja syrjäkylien yksinäisiä miehiä vaan missä ovat naiset, jotka eivät jääneet sinne peräkylälle?
Tilastoinnissa puhutaan kotitalouksissa tehdystä palkattomasta työstä. Kenen tekemästä? Ketkä suurimmaksi osaksi hoitavat omat vanhempansa ja iäkkäät sukulaisensakin, ovat omaishoitajien suuri enemmistö, tekevät eläkkeellä uuden uran lasten lasten hoitajina, jotta vanhemmat pääsevät töihin? Ketkä auttavat ja toimivat vapaaehtoistöissä ja pääosin pyörittävät kolmannen sektorin toimintaa?
Miksi (suomalaisista) naisista tulee näkymättömiä? Miksi osaamistamme ja työtämme ei arvosteta? Jos näkymättämyys ja epäilys osaamisesta alkaa jo nelikymppisenä, olemme kakkosluokan kansalaisia ja seinäruusuja suurimman osan aikuisuutta.
Asta Lepän kolumni: Tarkoittaako “arvokkaasti vanheneminen” elävältä kuolemista?